Hunajamäyrä

Tero

Taas pitäisi kirjoittaa ja sanat on vallan hukassa.

Mistäs sitä alottaisi. Päästiin tosiaan perille Johannesburgiin maanantai-aamulla ja erittäin hyvin nukutun lentokoneyön jälkeen suoraan vuokraamon tiskille hakemaan autoa. Sinänsä ei mitään huolta, koska kaikki oli tietysti sovittu jo valmiiksi Hertzin Marion kanssa, joka oli kuitenkin Eteläisen Afrikan asiakaspalvelupäällikkö. Niimpä. Muuten periaatteessa meni ihan hyvin, paitsi että mitään ei ollut valmiina. Vuokraamossa meni jälleen kerran samat pari tuntia, kuin viime kerrallakin. Ei ollut maastavientiasiakirjoja, vakuutuksia, eikä oikein mitään muutakaan valmiina. Eikä kukaan tietysti tuollaisista joutavista pikkuseikoista välitäkkään, koska tärkein kuitenkin vielä puuttui. Auto.

Mariohan oli tietysti asiakaspalvelukiimassaan tarjonnut siirtomaaherralle autoa, jota ei saanut viedä pois maasta ollenkaan. Siitä huolimatta, että sain parikin sähköpostia, jossa kaikki oli ok ja auto odottaa valmiina punaisen maton kera. Noh, aikamme kun väänsimme asiasta, niin saimme äärimmäisen hienon Ford Fiestan. Ei nyt ehkä ihan maasturi, eikä oikeastaan nelivetokaan, eikä oikeastaan juuri paljon muutakaan. Sen saimme kuitenkin viedä pois maasta ja ajaa vaikka Nekalan Wanhaan Tappiin, jos vaan kuukaudessa kerkeämme, ja jos se kestäisi. Vaan eipä tietenkään kestänyt.

Jotenkin tulee tästä maailmanlaajuisesta autovuokraamosta mieleen eräs työystävä, joka saattoi myydä vahingossa takavetomersun nelivetona. Nyt Olli tiedän miltä siitä ostajasta tuntui.

Ensin kävimme tietenkin safarilla. Oli aika huikeeta. Hitosti kaikenmoisia elukoita. Paljon norsuja ja kirahveja. Hauskaa, kun yleensä on tottunut Afrikassa siihen, että kun päänsä kääntää niin yhtäkkiä auton sivulasissa on pikimusta AfrikanPepe, jolla on todella paljon asiaa juuri minulle. Puistossa kun käänsi päänsä, niin sivulasista saatoi kurkistaa kirahvi, jolla taasen ei tuntunut olevan juuri mitään asiaa ainakaan minulle. Lähinnä ehkä ajatteli täysin samaa kuin minäkin noista -ei toivotuista- tirkistelijöistä. Pelkkää hyvää ja tosi kaunista, kuten aina. Kukkasia ja sellaisia.

Oli kuitenkin tosi kiva nähdä kirahvi. 

Emme kuitenkaan ottaneet SafariPepeä oppaaksemme ja tietenkin jäi se tärkein eläin puistosta näkemättä - Hunajamäyrä. Ensi kerralla pitää maksaa se 200e/nuppi. Pakkohan se on, vai mitä Ville? Ilman hunajamäyrää ei safarikaan ole safari ja kuka hitto piittaa jostain leijonasta?

Nonni ja mitäs sitten. Puistosta suhailimme tietysti tänne Mosambikin puolelle. Oli melkoisen haastava 4:n tunnin erikoiskoe pitkin kutakuinkin Fiesta-kelpoisia kulku-uria. Onneksi Forssi ajoi huoltoautolla edellä, joten ei huolta. Loppuviimeksi pätkä meni sitten kuitenkin yllättävän hyvin. Hitaasti, mutta hyvin. Autokin oli vielä siinä vaiheessa kovin ehjä.

Tiettyhän se piti sitten epähuomiossa ajaa suoraan asfaltissa olevaan järjettömään kuoppaan. Väistät yhtä ja samalla osut kolmeen. Perussetti. Ei mennyt kuin pölykapseli maata kiertävälle radalle ja vannekin näyttää siltä, kuin olisi jo matkalla sinne. Perse. Eipä se auttanut kuin laittaa hyvinkin soikea vanne takakoppaan ja iskeä vararengasta tilalle. Oli tosi turvallista vaihtaa, kun ympärillä pyöri poliiseja rynnäkkökivääreineen. Ihan kuin töissä. Järjestetään ympärille vartiot ja aletaan töihin. Oli tavallaan ihan siistiä. Vaikka olimmekin tulleet juuri KFC:ltä ja huoltoaseman pihalla. Mutta tavallaan. Rahatkin oli niin piukalla, ettemme kehdanneet häiritä huoltamoPepen päiväunia pienillä murheillamme.

Onneksi onnistuin pujottelemaan loput 4h melko hyvin. Nyt pitäisikin sitten selvittää, että mistä saamme uuden vanteen ja renkaan. Marion erittäin hyvin järjestämä vakuutus ja Hertzin tiepalvelu tuskin tarjoaa uutta osaa ihan nopeinta reittiä tänne Mosambikin korpeen. Noh ehkä sitten Zimbabwessa.

Toisaalta melko urpoa ajella ilman vararengasta, sitä voi vaikka ajella johkin monttuun. Kuulemma.

Joka Mosambikin reissun pakollinen sakkokin tuli tietysti "ansaittua". Viime kerrallahan olin varmasti ainoa ihminen koko maassa joka noudatti liikennesääntöjä ja nopeusrajoituksia, mutta silti sakko piti kirjoittaa, kun 7-paikkaisessa autossamme oli takapenkillä rinkkoja, eikä matkustajia. Tuossa vaiheessa luovuin toivosta ja aloin mukautumaan paikallisten ajorytmiin. Tällä kertaa sainkin sitten sakot ylinopeudesta, vaikka ajoinkin tietysti varovasti koska Fiestassa oli tilapäisajoon tarkoitettu vararengas alla. Kovasti konstaapeli näytti tutkan kuvaa, jossa oli kolme epämääräistä valonlähdettä ja alla joku nopeus. Minä oli kuulemma ensimmäinen tähti ja ajoin tosi kovaa. Ihan varmasti.

Kiistin tietysti kaiken ja sanoin, ettei tuo kuva kyllä todista mitään. Konstaapeli käski kuitenkin kovasti katsoa kuvaa ja kellon aikaa. Vakuudeksi näytti vielä omasta kännykästään kelloa ja kertoi, että minä se olin. Ei auttanut valkonaaman viisastella, että nyt pitääkin odotella vielä hetki, niin nähdään että kuka siellä oikeasti kaahaa, koska tutkan kello näytti edistävän pahasti. Tutka oli ottanut kuvan 17.56 ja konstaapelin kännykässä oli tässä vaiheessa väittelyä vasta 17.52. Vaikka katsoimme yhdessä kuvan kelloa ja kännykkää, niin konstaapelilla ei vaan leikannut, että mikä yhtälössä ei täsmää. Taas se hetki, kun puhut seinälle. Vähän sama kuin kertoisit Vasemmistonuorelle, että toimivassa yhteiskunnassa myös yksilöllä on jokin vastuu. Luonnollista karsintaa odotellessa, koska muut metodit lienee kielletty.

Noh konstaapelin mukaan säästetään kaikkien aikaa, jos nyt vaan maksan tosi nopeaan tonnin paikallista valuuttaa. Ei tarvi mennä asemalle maksamaan kahta tonnia ja plaa plaa plaa. Kyllä taas kiukutti. Paljon. Ei siinä mitään, tuollainen välimatkaraha kyllä kuuluu valitettavasti liikennekulttuuriin, vähän kuten joukkoliikenteessäkin, mutta kaverin ylimielinen asenne kyllä ärsytti. Normaalisti ovat edes vähän ystävällisiä, kun eipä tuo henkilökohtaisen kehitysapurahaston kasvattaminen taida olla kovin sallittua täälläkään. Ainakaan ilman, ettei maksa tasinkoa päällikölle. Noh, kello oli paljon ja kovasti väsytti, niin pakko se oli tietysti maksaa. Oli jotenkin säälittävää katsella, kun kaveri esitti kirjoittavansa sakkoa ja kopioivansa ajokortistani äärimmäisen hyödyllisiä tietoja lomakkeen reunaan. Näytti vähän samalta, kun itse testaa tuima ilme kasvoilla kuulakärkikynän toimivuutta paperin reunaan. Tuhat kertaa.

Mitäs sitten Tofossa. Vitsit, että on Forsmanin perhe saanut sukelluskeskuksen pikkuisen prameaan kuntoon. Tokihan koko paikka on muuttanut parin vuoden takaisesta visiitistä kylän parhaimmalle rantapaikalle, mutta valmistumassa on varmasti Eteläisen Afrikan hienoin sukelluskeskus. Ainakin jos vertaa kaikkiin niihin, joissa olen käynyt. (Yhdessä). Leikki ja asiat sikseen, on oikeasti tosi huikeeta seurata sivusta keskuksen kehitystä. On siinä ollut hitonmoinen työ ja varmasti on paljon ottanutkin, mutta on se myös tosi hieno. Huippua seurata, kun toiset pärjäävät oikeasti omalla työllään, eikä vaan olemisellaan, kuten ehkä jotkut jossain nimeltä mainitsemattomassa työpaikassa.

Sinänsä kesäloma on ollut vallan onnistunut. Eilen olimme jo molemmat ihan hukassa viikonpäivissä ja tuli hiukan kinattuakin niistä Kallen kanssa, ja oikeastaan olimme kaikki väärässä. Eli neljä väittelijää lisää ja joku olisi ollut oikeassa. Ihanaa, kaunista ja romanttisen tasavertaista.

Oikeastaan työhaasteet -nykyisin ehkä enemmän murheita, kuin haasteita- ovat unohtuneet kyllä totaalisesti. Hyvä tai huono, paha sanoa.

Kirsi

Kauas oli taas pikä matka. Kotoa 30 tuntia ensimmäiseen majoitukseen ja siinä vaiheessa saattoi jo vähän väsyttääkin. Sinänsä oli kyllä todella hauska lähteä, että kerrankin ei tiennyt yhtään mitä odottaa. Lentokoneessa katselin näytöltä karttaa ja totesin, että alapuolella on Libya, Keski-Afrikan tasavalta, Kongon demokraattinen tasavalta jne. Viimeistään silloin alkoi tuntua eksoottiselta. Olen jo pitkään sanonut Terolle, että pitäisi päästä johonkin missä on oikeasti erilaista ja nyt saattaa olla. Etelä-Afrikassa tosin söimme ensimmäiset ateriat McDonald'silla ja kreikkalaisessa ravintolassa. Niistä ei vielä ihan kauheasti eksotiikkaa irronnut, vaikka on kyllä sanottava, etten tiennyt että on mahdollista valmistaa niin paska hampurilainen. Lisäksi paikallisena erikoisuutena tarjolla oli double big mac, joka testin jälkeen osoittautui ilmeisesti tuplasti tavallista big macia kuivemmaksi. Jos tässä piakkoin kuitenkin testaisi jotain paikallisempaakin ruokaa. 

Lontoon lentokentällä käytiin taas joka reissun pakollinen lentokonekeskustelu. Katselin ikkunasta konetta, joka oli koko pituudeltaan kaksikerroksinen ja sanoin Terolle, että onneksi ei tuolla mennä, ei nimittäin lähde lentoon tuollainen. Kymmenen minuuttia myöhemmin Tero ilmoitti, että on muuten meidän kone tuo kaksikerroksinen. Tiedän, että joku on varmaankin laskeskellut mitä vaaditaan, että tuollainen mötikkä nousee ilmaan, mutta jos koneeseen mahtuu 800 matkustajaa niin eihän siinä ole mitään järkeä. Ettei vaan olisi insinöörille tullut laskuvirhe. Kuulemma nuo koneet on joku muu kuitenkin ennen meidän lentoa jo testannut, joten kyytiin vaan. Perille päästiin vaikkakin erittäin epäilyttävältä tuntui. 

Samalla lennolla meidän kanssa Lontooseen tuli muuten Laura Voutilainen ja Hovimuusikko-Ilkka. Seurustelevat näköjään. Jos ette vielä olleet Seiskasta lukeneet niin nyt tiedätte. 

Käytiin safarillakin. Oli huikea kokemus. Ajattelin etukäteen, että jos nyt jossain kaukaisuudessa pari norsua näkee niin hyvä on. Siellähän olikin sitten norsuja, kirahveja, seeproja, apinoita ja joitain peuran tyyppisiä ihan vaikka kuinka paljon pitkin tienpientareita, välillä ihan laumoittain. Kaikessa rauhassa hengailivat tuijottamassa turistia, mutta jäi kuitenkin sellainen vaikutelma, että olivat meistä vähemmän kiinnostuneita kuin me heistä. Nähtiin myös hyvin maastoutunut leijona,vilaus sarvikuonosta ja pala virtahevon selkää. Vain selkä, koska juuri sillä hetkellä virtahepo oli hieman väsynyt ja köllötteli lähes kokonaan veden alla. Oli kyllä hienoa, ehdottomasti menemisen arvoista vaikka matka puiston läpi kestikin n. 8 tuntia. Ja samapa se kun kuitenkin oltiin tulossa Mosambikiin, johon pääsi puiston läpi hienosti, kunhan ensin malttoi yöpyä yhden yön puistossa. Olihan sekin tietenkin kokemus katsella majoituksen takapihalla tähtiä keskellä afrikkalaista luonnonpuistoa. Niitä oli paljon. 

Rajan ylitys Mosambikiin sujui ennakko-odotuksista poiketen kivuttomasti ja elintasoero kyseisten maiden välillä tuli hienosti ilmi. Etelä-Afrikan puolella passintarkastajilla oli vielä tietokoneet, mutta Mosambikin puolella enää kynä ja erittäin hieno leimasin. Kirjoitustaitoakaan ei välttämättä paikallisella passimiehellä ollut, mutta sehän ei haittaa, koska me kyllä osaamme pyydettäessä täyttää maahantulokaavakkeesta myös ne kohdat, joissa lukee että viranomainen täyttää. Oli kuitenkin ehkä ystävällisin passintarkastaja, jonka olen tavannut ja olen ehtinyt tavata muutaman. 

Seuraava viikko meneekin sitten Mosambikissa Tofossa Forsmanin perheen kiusana. Hieno paikka. Sukellusta ja snorklausta on tarjolla ja mulle koiria rapsutettavaksi. Cocista löytyy, suklaata on vielä pikkuisen jäljellä, ruoka on hyvää, hyttysmyrkyt on viritelty valmiuteen ja aurinkoa riittää. Ihan vielä ei siis olla epämukavuusalueella. Yritys on kuitenkin kova. Jouduttiin vaihtamaan majapaikassa huonetta, koska joku toinen asiakas halusi välttämättä juuri sen huoneen, jossa ensin asuimme. Ei siinä mitään, muutimme 5 metriä vasemmalle ihan yhtä hyvään huoneeseen, jota sviitiksi kehuttiin. Kävi kuitenkin ilmi, ettei kyseisessä huoneessa toimi wc:n hana. Ei silti hätää, koska kuistilla on lavuaari, jossa voi pestä kätensä mikäli sellaista vessakäynnin jälkeen harrastaa. Koska sattui olemaan sadepäivä niin kävi myös ilmi, että vaikkei hanasta vettä tulekaan niin katosta tulee läpi sen verran, että koko kylpyhuoneen lattia on märkä. Eikä siinäkään mitään, mutta vessan yläpuolella on kuitenkin kämppämme toinen kerros, jonka läpi vesi on jo lorissut ennen päätymistään vessaan. Ehkä pieni virhe rakennusvaiheessa, mutta kun ei usein sada niin ei usein häiritsekään. Sitä paitsi edellisessä huoneessa kiukutti kun sängyn jouset painoivat selkää. Ei kiukuta enää, koska tässä uudessa huoneessa patjassa ei ole jousia ollenkaan. Asioilla on tapana järjestyä.